Kevytyrittäjyys

03.08.2021
Arvo 40, toimitusjohtaja
Arvo 40, toimitusjohtaja

"Ei musta kyllä yrittäjää saa..." 

Tuon lauseen on kuullut minun suusta aika moni ihminen tässä muutaman vuosikymmenen aikana. Olen ollut aina sitä mieltä, että yrittäjät valvovat yöt läpeensä raapien rahaa toisten selkänahoista, jotta oma leipä pysyisi leveänä.

Kyllä minuakin pelotti ja pelottaa edelleen. Toki isoja summia tässä ei ole mihinkään vielä liikuteltu rahallisesti, mutta tunnen jo miten verottaja hieroo käsiään ja odottaa, että saa antaa ensimmäisen ruoskaniskun tuoreen yrittäjän selkään. 

Miten musta sitten tuli yrittäjä?

OIen myynyt itseäni jo aiemmin Ukko -palvelun kautta, kun tein ennen koronaa kuvauskeikkoja RajuLivelle. Laskutin keikat Ukko -palvelusta ja he hoitivat alvit ja muut. Kätevää.

Nyt loppukesästä oli tarkoitus laittaa matkailuauto vuokralle erääseen vältyspalveluun, josta siis halukkaat vuokraajat etsivät itselleen sopivan yksilön ja palvelu nappaa välistä komission ja katsoo että kaikki muukin on ok.
No, yllättäen en saanut vakuutusta henkilötunnuksella omasta nimeltämainitsemattomasta vakuutusyhtiöstä, vaan piti olla y-tunnus, jotta kyseisen vuokravakuutuksen autolle saisin. Homma jäi siltä osin siihen.

Sulattelin asiaa muutaman päivän ja mietin y-tunnusta.
Kaikki luulevat, että jos sulla on y-tunnus, ni oot joku pro-yrittäjä jossain lasipalatsin huipulla toimistossa tammipöydän takana sikari suussa. Hah.
Y-tunnus on ilmainen. Jokainen meistä voi olla yrittäjä niin halutessaan. 

Googlatkaa vaikka mitä se vaatii.
15min omaa aikaa ja sä olet "yrittäjä" -- tammipöytää saat kuitenkin hetken odotella :)

Oman y-tunnuksen hoidin Ukko Pro:n kautta. Lisäksi varustauduin iZettlen maksupäätteellä, joka maksoi hurjat 23e posteineen kotiin toimitettuna. 
Yhtäkkiä tajusin, että mä voin oikeesti olla yrittäjä ja tehdä pikku taskurahoja laillisesti ilman, että kukaan kateellinen pääsee käräyttämään sua pimeestä rahasta. 

Eräänä päivänä sitten huomasin pohtivani, että tuollahan on nurkat täynnä koneita, joita joku voisi haluta "lainata pari päivää" kun ne eivät mitään maksa. Tai maksavat nyt, mutta ennen ne olivat kavereiden nurkissa ilmaiseksi.
Pohtisin pari päivää nimeä TMI:n tilalle ja tulos onkin näillä sivuilla. Lisäksi tein Facebook ja Instagram -tilit, jotta niihin voi luoda aihepiiriin sopivaa sisältöä. 
Eilen illalla maksoin tuon nettiosoitteen ja otin kuvat puhelimesta ja tässä lopputulos silmiesi edessä! 

Matkailuauto ei ole vuokralla vieläkään, mutta siivouskoneita tuossa on vaikka sulle tai sulle. Jos kiinnostaa, ni ole rohkeasti yhteydessä!

Mukavaa alkavaa syksyä just sulle! :)

-Arvo